
Kuka on työntekijä ja ketä pidetään yrittäjänä?
Monilla on epäselvyyttä siitä, miten työskentely vakuutetaan. Työeläkelakien mukaan asia on kuitenkin selvä: ansiotyötä tekevät työnsuorittajat vakuutetaan joko työntekijöinä tai yrittäjinä.
Monilla on epäselvyyttä siitä, miten työskentely vakuutetaan. Työeläkelakien mukaan asia on kuitenkin selvä: ansiotyötä tekevät työnsuorittajat vakuutetaan joko työntekijöinä tai yrittäjinä.
Kuluttajahintojen nousu näkyi poikkeuksellisen suurina työeläkeindeksikorotuksina vuosina 2023 ja 2024. Korotukset vaikuttivat eläkkeelle siirtymisen ja sen ajoittumisen taloudellisiin kannustimiin. Vertailemalla eläkkeelle siirtymistä vuodenvaihteen molemmin puolin voidaan arvioida taloudellisen harkinnan merkitystä.
Itse arvioidun työkyvyn kehityksessä vuosikymmenet eivät ole veljeksiä. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä väestön työkyky parani etenkin vanhemmissa ikäryhmissä, mutta sittemmin hyvä kehitys on pysähtynyt ja kääntynyt jopa huonompaan suuntaan. Tarkastelimme tuoreessa artikkelissa työkyvyn kehitystä työmarkkina-aseman mukaan.
Kesä ja festivaalit lähestyvät, ja Euroopan kiertue kolkuttelee ovella. Kun muusikko suuntaa ulkomaille töihin, on aika selvittää, minkä maan sosiaaliturvaan hän kuuluu, eli hakea A1-todistusta.
Yhteistyö on voimaa ja yksi plus yksi on vähintään kolme. Nämä osoitettiin todeksi, kun lyöttäydyimme työeläkealana yhteen muiden toimijoiden kanssa elämäntapahtumalähtöiseen palvelumuotoiluprojektiin.
Väestön ikääntymisen takia Suomessa ja Ruotsissa on haluttu pidentää työuria. Tähän tavoitteeseen on molemmissa maissa pyritty ensisijaisesti eläkeikää nostamalla. Pidempiä työuria on tavoiteltu myös eläkkeisiin liittyvien rahallisten houkuttimien ja verotuksen avulla. Verotus on lähtökohtaisesti matalampaa Ruotsissa, mutta länsinaapurissa verotukseen vaikuttaa lisäksi eläkkeensaajan ikä ja eläkkeen tarkoitus.
Eläketurvakeskus julkaisi 24.1. tiedotteessaan tiivistyksen eläkeuudistusta koskevan sopimuksen vaikutuksista. Tarkemmin arvioista voi lukea myöhemmin julkaistavassa kolmikantatyöryhmän raportissa. Tässä bloggauksessa suhteutan uudistussopimusta aikaisempiin uudistuksiin ja arvioin sisällöstä käytyä keskustelua ETK:n vaikutusarvioiden pohjalta.
Joulukuun alussa julkaistiin vanhuuseläkeiän muutosta tarkasteleva tilasto. Se osoittaa selkeästi, että vanhuuseläkkeen alaikärajan nostaminen on myöhentänyt eläkkeelle siirtymistä ja pidentänyt työuria loppupäästä. Muutos on tukenut vahvasti vuoden 2017 eläkeuudistuksen keskeisintä tavoitetta.
Eläkeasioiden tunteminen ei juurikaan heijastu siihen, miten paljon eläketurvaan luotetaan. Erot luottamuksessa juontuvat ennemminkin väestöryhmittäisistä eroista kuin eläketurvan tuntemisesta. Yksi väestöryhmä kuitenkin muodostaa poikkeuksen: matalasti koulutetuilla eläketieto on yhteydessä luottamukseen.
Miten eläkkeiden taso ja ryhmien väliset eläke-erot ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä? Tarkastelimme tuoreessa tutkimuksessa vuosina 2006, 2011, 2017 ja 2023 vanhuuseläkkeelle siirtyneitä ja heidän eläkkeitään. Tutkimuksessa eroteltiin monenlaisia taustatekijöitä, ja ensimmäistä kertaa otettiin huomioon myös osittaisen vanhuuseläkkeen ottaminen ja maahanmuuttotausta.
Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.